Siirry pääsisältöön

Hajulla

Onni on kasvattaja, joka asuu alle 20 kilometrin päässä! Käytiin eilen nimittäin hänen ja miehensä kanssa tekemässä veljeksille jäljet. Halusin, että joku kokenut tsekkaa meidän jäljenajon ja antaa vinkkiä jatkoon. Ajatuksia tulikin paljon!

Tein tosi lyhyen jäljen, ehkä sen 60 askelta. Namitin lähes joka askeleen. Draivia oli hyvin ja Raimo hyvin tarkisti myös namittomat askeleet - itseasiassa ne oli kaikista parhaiten menneet kohdat! Todettiin, että hyvä on eteneminen ja ettei sitä vielä tässä vaiheessa kannata alkaa hidastaa. Todettiin myös, että nyt vois kokeilla vähentää reilusti ruokaa jäljeltä, sitä kun jää niin paljon syömättä. Ja mun asentoon liinassa pitää kiinnittää huomiota, se kun aiheuttaa nyt Raimolle hankaluuksia. Mun myös pitää jatkossa vahvistaa herkemmin nenä maassa kulkemista eli kun nokka nousee, pysähdyn ja kun se laskee, niin samantien liikkeelle eikä jäädä vatuloimaan.

Muutosta meidän treeneissä on ollut sen verran, että vaihdettiin puruporukkaa henkilökohtaisista syistä. Ollaan nyt samassa ryhmässä, missä treenaa Raimon isä ja veli. Alkuhan on vähän tutustelua puolin ja toisin maalimiehen kanssa, mutta eiköhän se ala tästä suttaantua. Joskus pitää elämässä mennä pois mukavuusalueelta.

Viikonloppuna onkin kasvattileiri, minne on tulossa lähes kaikki Raimon sisarukset! On kyllä mahtavaa nähdä, millasia niistä on kehittynyt.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Morjensta pöytään

Lopahti tuo kirjoittelu ihan tyynnin, kun tuntui, ettei kirjoittamillani jutuilla ollut muuta merkitystä kuin niiden ulostaminen omasta päästäni kirjoitettuun muotoon. Mitään en lupaa sitten nytkään, kirjoittelenko yhtään sen enempää. Pitää varmaan myös tarkistaa, onko lukijoitakaan enää listoilla :D Vaan mepä ollaan Raimon kanssa reenattu ahkeraan. Viime kesän lopusta pitkälle syksyyn painiskelin murkkuikäisen, korvattoman uroskoiran kanssa, vaan kyllä tässä alkaa valoa näkyä tunnelin päässä! Kyllähän minä tiesin, mitä oon ottamassa ja ettei tää helppoa tuu oleen. Välillä oon ollu viittä vaille kinttaita tekemässä, mutta isoimman osan ajasta oon ihan hiton onnellinen, kun tuo koira on mulle päätynyt! Tottista väännetään harvase päivä. Alan sinällään olla tyytyväinen mielentilaan, minkä oon saanu Raimolle luotua. Nyt kun siihen sais kestävyyttä ja häiriönsietoa, niin varmana alkas olla hyvä. Suunnitelmissa on keväälle tahi alkukesälle käydä BH-koe tekemässä, nin päästään keskittymä

Muutoksia

Nyt alan pikkuhiljaa toipua Brimin luopumisesta aiheutuneesta häpeästä, tuskasta ja ahdistuksesta. Minulla ei vain enää rahkeet riittäneet ja niinpä päätin luopua Brimistä, joka muutti takaisin Sanna-kasvattajalleen. Uskon ja luotan siihen, että siellä se saa ansaitsemaansa ymmärrystä, hellyyttä ja huomiota. Minä sitten jatkan yhden koiran kanssa. Raimo on edelleen "kaikessa ärsyttävyydessään ihan söpö". Se on energinen, vietikäs, välillä niin rasittava ja silti niin rakas. Eihän mulla ihan niin aktiivinen tämä ensimmäinen vuosi ole ollut kuin toivoin ja suunnittelin Raimon kotiutuessa viime kesänä. Mutta ei meillä mikään hoppu ole, tehdään siihen tahtiin kuin oma fiilis ja jaksaminen riittää. Katseet meillä on tulevaan. Toivottavasti se on hyvä ja onnekas.

Virheistä oppii

Muistilista seuraavalla jäljelle: 1. Mieti tuulensuuntaa. 2. Loppupalkka suljettuun purkkiin. 3. Koiralle pikkanen nälkä päälle. 4. Rauhallisuus. 5. Rutiinien muodostaminen jo heti alusta. 6. Mitä ruokaa jäljelle? Ei siis mennyt ihan putkeen meidän toinen jälki. En funtsinut asioita loppuun asti, joten seuraavalle jäljelle täytyy nyt ihan mietinnän kanssa tehdä suunnitelma, että päästäisiin kunnolla alkuun. Täytyy myös jatkossa suunnitella tarkkaan, milloin lähden jälkeä tekemään. Huomaa, että on pitkä aika siitä, kun olen kouluttanut viimeksi koiraa jäljelle. Muistan kyllä, että samanlaista säätämistä tämä alku oli Briminkin kanssa sillä erotuksella, että silloin minulla oli vähemmän tietoa ja taitoa. Ilmoitin meidät paikallisen palveluskoirayhdistyksen peltojälkikurssille, jonka vetää Vesa Kuosmanen. Toivotaan, että mahdutaan sekaan harjotuskoirakoksi! Se sijoittuu kesäkuun alkuun, niin saa samantien potkua jälkihommiin. Odotellessa jäljen vanhentumista tehtiin pientä to